Nuori reumaatikko

Hei,

tämä postaus sai ideansa jo eilen illalla itkupotkuraivarien lomassa. Arvelin kirjoittaa ajatuksiani siitä, minkälaista on olla nuori reumaatikko - no, helppoa se ei ainakaan ole.

Olisi niin mukava suunnitella elämäänsä vaikka kuukauden päähän, sopia tapaamisia ystävien kanssa, lähteä pienille reissuille tai iltaa viettämään.

Ennen suunnitelmallisuus oli yksi hallitsevista piirteistäni, oli ihana täyttää kalenteria ja sopia menoja ystävien kanssa. Nykyään kalenterini täyttyy merkinnöistä "labrat, sairaala, reumahoitaja, kuntosali, kuntoutus". Baari-illat saivat jäädä lääkityksen myötä ja tipaton tammikuukin on takana. En uskalla enää suunnitella elämääni kovin pitkälle, sillä seuraavasta päivästä ei aina tiedä että pääseekö sitä sängystä ylös. Harmittaa myös kovasti, jos kerkeää sopia ystävän kanssa tapaamisen, mutta joutuu perumaan sen omien kipujensa takia.

Jatkuva väsy mulla on myös koko ajan päällä, tuntuu ettei 12 tunnin unetkaan riitä vaan pitää vielä muutamat päikkärit vetästä.. Tuo 12h kuulostaa hullulta, mutta siihen sisältyy jokaisena yönä useiden tuntien hereillä olo kivun takia. Myöskään tämän väsymyksen takia ei huvita lähteä ihmisten ilmoille, kun meikätyttö on tyyliin klo 23 jo ihan uuvuksissa. Suunnattomasti rupeaa kiukuttamaan, jos joku tulee kyselemään "ootko sä väsyny? miks sulla on noin mustat silmänaluset?"

Eilinen itkupotkuraivari tuli siitä, kun tajusin kello 22 että mun on ruettava nukkumaan kun ei vaan enää silmät pysyneet auki. Jep jep. Ystävät laittautuivat ja lähtivät baariin, N päivysti auruulle lähtöä ja mitä teen minä, rupean lauantai-iltana unille ennen kymppiuutisia..

täältä

Tämäkään päivä ei ole ollut yhtään sen parempi. Jospa ulkoilu sentään auttaisi, sitä on lähdettävä kokeilemaan.

♥: Noora