(Sairaan) hyvä hoitaja

Pitkäaikaissairaana oman terveyskeskuksen ja sairaanhoitopiirin reumaosaston hoitajat tulevat melko tutuiksi. On verikokeita lähes kuukausittain, kontrollikäyntejä lääkärin vastaanotolle, reseptien uusimispyyntöjä hoitajien kautta ja myös mahdollisesti päivystyksen lääkäreiden ja hoitajien kasvot tulevat tutuiksi.

Välillä tuntuu, että reumaatikon nivelet tulisi tulehtua arkipäivinä klo 8-16 välisenä aikana, että hoitoa saisi. Paitsi ettei hoitoa aina silloinkaan saa. Toisinaan iltavastaanotoilla on lääkäreitä, jotka eivät osaa tai uskalla antaa kortisoni-injektioita niveleen. Tulehdus riehuu pahana nivelessä, samalla tekien haittaa niveleen, mutta kortisoni-injektiota ei heru.


Millainen sitten on hyvä hoitaja nuoren pitkäaikaissairaan näkökulmasta?

Olen itse aiemmalta ammatiltani lähihoitaja ja opiskelen tällä hetkellä terveydenhoitajaksi. Monenlaisia hoitajia olen tavannut, toiset ovat jääneet enemmän mieleen kuin toiset. Eikä aina välttämättä hyvällä tavalla, mutta silloin onkin saanut itselleen vahvistusta siitä, millainen hoitaja ei halua tulevaisuudessa olla.

Mielestäni hoitajan tulisi olla ystävällinen ja asiallinen potilastaan kohtaan. Toisinaan tuntuu, ettei vaivoja uskota tai niitä vähätellään "kun oot niin nuorikin..". Luulisi nyt hoitajankin ymmärtävän, että myös nuorella voi olla kipuja.

Välillä olen kokenut myös erittäin asiatonta kohtelua hoitajan toimesta. Pyysin reseptin uusimista, kun kipulääkkeeni olivat loppumaisillaan, niin hoitaja kimpaantui tästä ja alkoi kysellä hyvin syyttävään sävyyn käytänkö kipulääkkeitäni väärin! Laskimme sitten yhdessä tämän jälkeen, kuinka monta tablettia minulla päivässä menee kipulääkkeitä. Ja todella voin sanoa, että monesti olen itkien tätä miettinyt. Kuinka nöyryyttävää on leimautua lääkkeiden väärinkäyttäjäksi, kun pyytää vain reseptin uusimista! Tuskinpa kukaan kroonisesta kivusta kärsivä haluaisi syödä vahvoja kipulääkkeitä.
No, tälläinen ei hoitajan tulisi olla. Ei koskaan.

Mutta onneksi on myös niitä hyviä ja ihania hoitajia, joiden kanssa höpöttäessä ei välttämättä muista edes olevansa sairas. Tai kun tutun hoitajan näkee pitkästä aikaa ja hän halaa kysyen kuinka voin tänään. Pitkäaikaissairaan hoitajan tulisikin mielestäni olla empaattinen, vaikkei itsellään olisikaan kipuja mutta että hän osaisi asettua toisen asemaan. Kipuilevat ihmiset eivät kaipaa sääliä, vaan ymmärrystä ja tukea.

Aiemmin sattui ja tapahtui - nyt enää sattuu

Meille monelle tutuksi tullut lause "kipuun tottuu kun tarpeeksi sattuu", on osittain totta. Tietynlaiseen kipuun ihminen turtuu. Kipu voi olla läsnä, muttei sitä välttämättä edes huomaa. Tai kivun saattaa huomata vasta monen tunnin kuluttua sen alkamisesta. Näin minulle käy joskus esimerkiksi luennoilla ollessa, kun keskittyy itselle mieluisaan asiaan, voi ajatukset kivusta siirtää huomaamattaan taka-alalle.

Tälläisellä taka-alalla olevalla kivulla on myös huonoja vaikutuksia elimistöön. Kipu ja tulehdus lisää kulutusta, jolloin esimerkiksi valkuaisaineiden saamisen tarve kasvaa. Proteiinipitoista ruokaa tulisi siis lisätä kipujen ja tulehduksien ollessa päällä. Tässä vaiheessa itse törmään melko suureen ongelmaan. Vaikkei kipu olisi edes kovin kova, mutta tulehdustila on jo päällä, ei minulle maistu ruoka. Tiedän mitä ja miten tulisi syödä, mutta en vain pysty. Kun tähän yhtälöön lisätään vielä monista eri lääkkeistä tulevat haittavaikutukset esimerkiksi pahoinvointi ja suun kuivuus, on painoni pudonnut aika reilusti puolessa vuodessa. Tämmöisestä 160 senttimetrisestä ja 50 kiloa painavasta rimpulasta ei tarvitsisi pudota painon enää yhtään.

Kipu, joka on aina läsnä väsyttää myös elimistöä ja ihmistä itseään. Olen todella väsynyt noin 24 tuntia vuorokaudessa, eikä uni tuo tähän vaivaan helpotusta. Olisi mahtavaa herätä joku aamu virkeänä ja hyvin nukkuneena! Joko heräilen pitkin yötä kipuihin, en muuten vaan saa nukuttua tai unenlaatuni on todella heikkoa nukahtamislääkkeistä huolimatta. Unen saaminen on kuitenkin elintärkeää ihmiselle. Sitä jotenkin kulkee puolella teholla, kun ei saa nukutua kunnolla.

Pysäyttäviä hetkiä on, kun tajuaa huomanneensa uuden tai uudenlaisen kivun uudessa paikassa. Kun tulee tunne, että eikö nämä kivut ikinä helpota. Aina vaan ilmestyy uusia paikkoja, jotka kipeytyvät ja tulehtuvat. Tämä kertoo myös siitä, ettei nykyinen lääkitykseni anna toivottua vastetta.