Toivepostaus: elämää tyhjäkäynnillä

Kun päivistä tulee vain suoriutumista ja riutumista tehtävästä toiseen, sitä ei enää nauti elämästä niinkuin ennen. Sitä hoitaa työt, kotityöt; siivoukset, pyykit, ruoan laiton, kauppareissut, lasten hoidon sekä perhe- ja ystävyyssuhteet - mutta usein oman itsensä hoitaminen jää taka-alalle. Miksi muiden ihmisten tarpeet on niin helppo laittaa omien edelle, että unohdamme itsemme?

Väsymys painaa silmäluomia, mutta pakko on vain jaksaa. Tai näin sitä ainakin kuvittelee, on jaksettava - koska jaksoin aiemminkin. Minun on hirveän hankala myöntää, että en pysty enää samoihin asioihin kuin aiemmin. Eikä minun tarvitsekaan aina pystyä ja jaksaa. Mutta suomalainen luonne anna periksi, saatika pyydä apua toiselta.

Sitä ikäänkuin on parkkivalot päällä ja käy tyhjäkäynnillä.On vain painettava eteenpäin päämäärättömästi haahuillen ja vain itsellensä hallaa tehden. Ei tästä haahuilusta hyödy kukaan, vähiten minä itse.

Tuntuu välillä, että elämä luisuu ohi kuin hiekka tiimalasissa. Kun on pitkään kulkenut tyhjäkäynnillä, on hankala tarttua vaihdekeppiin ja vaihtaa vaihdetta ensin ykköselle ja siitä eteenpäin. On vain uskallettava nostaa kytkintä ja painaa varovasti kaasua. Kuitenkin sisimmässä kalvaa huoli siitä, että jos kunnossani tuleekin takapakkia vielä lisää, kuinka sitten selviän tästä kaikesta. Kaikki selviää aikanaan!

Hidasta elämää.fi