Kun sain diagnoosini kohta kaksi vuotta sitten, ajattelin etten selviä tästä yksin. Minulla ei ollut lähelläni nuoria reumaatikkoja, joilta olisin saanut vertaistukea. Kaipasin paljon tietoa, toki netti sitä tarjosi- mutta ehkä hieman liikaakin. Mutta onnekseni löysin Facebookista monta erilaista vertaistukiryhmää, jotka ovat ajan kuluessa tulleet minulle erittäin tärkeiksi!
Vertaistuki on parhaimillaan uusiin ihmisiin tutustumista, uusien ystävyyssuhteiden syntymistä, vuorovaikutusta, ilojen ja surujen jakamista ja kaikkea siltä väliltä. Aina löytyy joku, joka ymmärtää tai jopa on (ollut) samassa tilanteessa kanssasi. Näin saa kokea yhteenkuuluvuutta ja kukaan ei kyseenalaista. Ryhmistä saa paljon sellaista tietoa, jota kukaan ei välttämättä muista poliklinikkakäynnillä kertoa, esimerkiksi erilaiset etuudet, joita reumaatikko voi saada. Ryhmissä voi kysyä asioista, jotka painavat mieltä ja yleensä vastauksen saa hyvinkin nopeasti. En usko, että pystyn ikinä kertomaan kuinka tärkeää vertaistuki on sairastuneelle!
Blogin kirjoittamisen myötä olen huomannut, että en todellakaan ole yksin ajatuksieni kanssa vaan monet kipusisaret käyvät läpi aivan samoja asioita, iästä riippumatta. Blogin pitäminen ja vertaistuki sitä kautta ovat olleet minulle jopa terapeuttisia asioita, uskallusta toki vaatii kirjoittaa omasta sairaudestaan julkisesti - mutta olen huomannut, että se on kannattanut! Ajan saatossa olenkin tutustunut moniin mahtaviin kipusiskoihin, jotka sairastavat myös reumasairauksia. Yhdessä olemme nauraneet, itkeneet ja kironneet sairautemme alimpaan helvettiin. Huonoina päivinä olemme toistemme tukena ja toisinaan riittää, kun toinen lausuu sanat "Tiedän mitä käyt läpi" ja "Minä uskon sinua."
Jopa vertaistuesta olen kuullut epäilyksiä. Ihmetellään, miksi haluaa jakaa asioita elämästäsi ventovieraiden kanssa ja vieläpä netissä. Tai että mitä se mihinkään auttaa, jos Facebookissa juttelee.
Ehkä kaikista pöyristyttävin kommentti tuli kerran minua hoitaneelta henkilöltä. Hän kysyi, että eikö minua häiritse kertoa vertaistukiryhmissä sairaudestani, ja silloinhan paljastan kaikille sen reumaatikko-Nooran. Myöskin hän oli sitä mieltä, että vertaistukiryhmissä keskitytään liikaa puhumaan sairauksista. Siis, hetkinen?! Vertaistukiryhmäthän on juurikin tarkoitettu siihen, että niissä voi purkaa ajatuksiaan sairaudesta ja sairastumisesta. Toisille nämä ryhmät ovat ainoa pakopaikka, jonne voi purkaa pahan olonsa! Kaikki, minä mukaan lukien, ei halua välttämättä rasittaa läheisiään kertomalla kivuistaan ja mietteistään. Vertaistukiryhmät ovat siihen mahtava keino. Monessa ryhmässä on myös maininta, että ryhmän asiat jäävät ryhmän sisälle, eikä niitä levitellä ulkopuolisille. Mielestäni tämä tuo lisää turvallisuudentunnetta ja luottamista siihen, että mietteitään voi oikeasti luottamuksellisesti purkaa näille kanssakipuilijoille.
Kuten jo kerroin, lähipiirissäni ei ole nuoria jotka sairastavat reumasairauksia joten olen ollut melko yksin asian tiimoilta, mutta nyt tilanne on toinen. Olen rehellisesti sanottuna saanut hyviä ystäviä, joilta löytyy samoja sairauksia. Tämäkö on muka turhaa? Saanen olla eri mieltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti