Sairaushistoriani on kirjava ja pitkä. Erilaiset kivut ovat alkaneet jo kymmenen vuotta sitten. Nykyään ne ovat päivittäin läsnä. Sitä ei välttämättä minusta uskoisi, sillä en halua näyttää kipuani muille, on helpompi hymyillä kivun läpi. Vaikka minuun särkee päivittäin ja olen osittain tottunut siihen, se ei tarkoita että minun kipukynnys olisi yhtään sen korkeampi kuin muillakaan. Yhtä paljon minua sattuu, jos potkaisen pöydänjalkaan tai poltan sormeni kuumaan uuniin.
Kiputilat väsyttävät myös äärimmäisen paljon, ne tuntuvat vievän kaiken energian. Toisinaan on vaikea lähteä sosiaalisiin tilanteisiin, koska itseään joutuu preppaamaan että pystyy kohtaamaan ihmiset. Mutta kun kipeänä ei jaksa ja pysty aina tehdä kaikkea, niin sitä helposti jää yksin ja sosiaalisten suhteiden ulkopuolelle.
Minun kipuni on jatkuvaa, jäytävää, se laittaa minut kippuraan, polttavaa, pistävää, ärsyttävää, väsyttävää..tai paremminkin uuvuttavaa. En aina osaa kertoa muille kivuistani, kun en osaa niitä aina itsellenikään selvittää. Haluaisin kuitenkin muillekin tietoon sen, että vaikka en sairaudestani ja kivuistani puhu, niin ne eivät ole helpottaneet. Olen vain oppinut piilottamaan niitä paremmin. On pelottavaa, että nuorella ihmisellä on jokaikinen päivä kipuja.
Sairaus on aktiivinen ja uusia kohtia kropassa tulehtuu vain lisää, kun sopivaa lääkitystä ei ole löytynyt. Lukemattomia kertoja ole kuullut sanat "onneksi reumaan on hyvät ja tehokkaat lääkkeet." Se on toki totta, mutta nekään eivät korjaa vuosien saatossa tulleita nivelten virhe-asentoja ja vaurioita, kun reuma on riehunut aktiivisena jo vuosia. Myöskin sopivan lääkityksen löytäminen on usein arpapeliä, lääkkeet kun vaikuttavat kovin yksilöllisesti. Toivoisin kaikkien muistavan tämän!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti